Dalmatiankoiran
rotumääritelmä
FCI:n ryhmä 6, ajavat koirat, (alaryhmä
3)

Suomen Kennelliitto-Finska
Kennelklubben ry
Alkuperämaa: Dalmatia, Kroatian tasavalta, vastuumaa: FCI
(Hyväksytty: FCI 19.12.1991, käännös SKL-FKK 8.3.1995)
Käyttötarkoitus:
Seura- ja perhekoira. Helppo kouluttaa seura- ja
"paloautokoiraksi".
Lyhyt historiallinen katsaus:
Dalmatiankoiran alkuperä on edelleen arvailujen varassa.
Varhaisimmat varmat viittaukset löytyvät italialaisten
maalareiden tauluista 1500-luvulta. Egyptin faaraoiden
hautakammioista on löydetty maalauksia, joissa esiintyy
dalmatiankoiria muistuttavia koiria. Nämä teokset muistuttavat
keskiajan maalauksia. Voidaan siis olettaa, että
dalmatiankoiria on ollut olemassa jo lähes 2000 vuoden ajan Välimeren
alueella. Thomas Bewickin vuonna 1792 julkaisema teos käsittää
kuvauksen ja piirroksen dalmatiankoirasta, jota hän nimittää
dalmatian- tai vaunukoiraksi. Englantilainen Vero Shaw teki
vuonna 1882 ensimmäisen rotumääritelmän. Tämä määritelmä
oli pohjana vuonna 1890 laaditulle viralliselle rotumääritelmälle.
Yleisvaikutelma:
Huomiotaherättävän täplikäs, voimakas, lihaksikas ja
eloisa, piirteiltään sopusuhtainen, ei karkeatekoinen eikä
raskasrakenteinen. Erittäin kestävä ja nopealiikkeinen.
Luonne/käyttäytyminen:
Avoin ja ystävällinen. Ei arka eikä epävarma, ei
hermostunut eikä aggressiivinen.

Pää:
Pitkähkö.
Kallo-osa:
Litteä, kaunismuotoinen, levein kohta korvien välissä,
ohimot hyvin muodostuneet. Päässä ei lainkaan ryppyjä.
Otsapenger:
Selvä.
Kirsu:
Mustatäpläisillä koirilla aina musta, maksanruskeatäpläisillä
aina ruskea.
Kuono-osa:
Pitkä ja voimakas, ei suippo.
Huulet:
Kuivat ja tiiviit.
Leuat/purenta:
Leuat voimakkaat. Säännöllinen, täydellinen leikkaava
purenta.
Silmät:
Verraten etäällä toisistaan, keskikokoiset, pyöreät,
kirkkaat ja loistavat. Ilme älykäs. Mustatäpläisillä
silmien väri tumma, ruskeatäpläisillä vaaleanruskeasta
meripihkanväriseen. Silmäluomien pigmentti ehjä, väri mustatäpläisillä
koirilla musta tai hyvin tumma, ruskeatäpläisillä ruskea.
Korvat:
Korkealle kiinnittyneet, keskikokoiset, tyvestään melko
leveät, vähitellen kärkeä kohti pyöristyvät; päänmyötäiset;
ohuet, täplikkäät.
Kaula:
Verraten pitkä, kauniisti kaartuva, kevyt ja kapeneva, ei
lainkaan löysää kaulanahkaa.

RUNKO
Selkä:
Suora ja voimakas.
Lanne:
Vahva, lihaksikas ja hieman kaartuva.
Rintakehä:
Syvä ja tilava. Kylkiluut kaarevat, säkä selvästi
erottuva.
Häntä:
Ulottuu suunnilleen kintereeseen. Tyvestä voimakas, kärkeä
kohden oheneva, ei karkearakenteinen. Kevyesti ylöspäin
kaartuva, mutta ei koskaan kiertynyt. Ei liian matalalle tai
liian korkealle kiinnittynyt. Täplät suotavia.
RAAJAT
Eturaajat
Yleisvaikutelma:
Eturaajat täysin suorat, voimakkaat ja vahvaluustoiset.
Lavat:
Kohtalaisen viistot, sileäpintaiset ja lihaksikkaat.
Kyynärpäät:
Kyynärpäät tiiviisti rungonmyötäiset.
Välikämmenet:
Joustavat.
Käpälät:
Pyöreät, tiiviit, varpaat hyvin kaarevat ns. kissankäpälät.
Päkiät pyöreät, lujat ja joustavat. Kynnet mustatäpläisillä
yksilöillä mustat tai valkeat, ruskeatäpläisillä ruskeat
tai valkeat.

Takaraajat
Yleisvaikutelma:
Lihakset hyvin kehittyneet ja sileät. Takaa katsottuna
raajat yhdensuuntaiset.
Polvet:
Hyvät polvikulmaukset.
Kintereet:
Hieman kulmautuneet.
Käpälät:
Kuten etukäpälät.
Liikkeet:
Erittäin vapaat, sulavat, voimakkaat ja rytmikkäät. Askel
pitkä. Takaa katsottuna raajat liikkuvat yhdensuuntaisina.
Takakäpälän askel yltää etukäpälän jättämään jälkeen.
Lyhyt askel ja melova liike virheitä.
KARVAPEITE
Karva:
Lyhyt, kova ja tiheä. Sileä ja kiiltävä.
Väri:
Pohjaväri puhtaan valkea. Mustatäpläisillä täplien väri
syvän musta, ruskeatäpläisillä maksanruskea. Täplät eivät
yhteenkasvaneet. Ne ovat pyöreät, selvärajaiset ja tasaisesti
jakautuneet. Läpimitta 2-3 cm. Täplät päässä, hännässä
ja raajoissa pienemmät kuin rungossa.

Koko ja paino:
Sopusuhtaisuus tärkeintä.
Säkäkorkeus:
urokset 56 - 61 cm, ihanne 58 - 59 cm. Nartut 54 - 59 cm,
ihanne 56 - 57 cm.
Paino:
Ihannepaino: urokset noin 27 kg, nartut noin 24 kg.
Virheet:
Kaikki poikkeamat edellämainituista on luettava virheiksi
suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Hylkäävät virheet:
Suuret yhtenäiset läiskät. Läiskä toisen silmän ympärillä.
Kolmivärisyys (mustia ja ruskeita täpliä samassa koirassa).
Sitruunan väri (sitruunanväriset täplät ja pronssinsävy).
Muut pigmenttivirheet. Sininen tai herasilmä. Selvä ylä- tai
alapurenta. Kuurous. Silmäluomen sisään- tai uloskiertymä.
Hyvin arka tai aggressiivinen käytös.
HUOM!
Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä
täysin laskeutuneina kivespusseihin.
|